Olen palkannut Brunoa kontaktista näiden muutaman viikon aikana reilusti. Kaikkialla ja koko ajan. Erityisesti silloin kun se luopuu isoista häiriöistä kuten ohikulkevista ihmisistä, pyöristä, koirista tai maassa olevista roskista ( en ole muuten ajatellutkaan miten paljon ihmiset roskaavat ennekuin taloon tuli pentu joka haluaa syödä ne kaikki maahanheitetyt roskat!). Asentoon missä se kontaktin oton hetkellä on, en ole vielä kiinnittänyt huomiota, kontakti on se tärkein. Palkan suuntaa olen hyödyntänyt joko siirtymällä koirasta (ja häiriöstä) poispäin tai palkkaamalla joko oikealle tai vasemmalle sivulle. Luonnollisestikin hyvästä luopumisesta tulee extrahyvää palkkaa!

Perusasentoa olen tehnyt sisällä ihan asentona eli en ole liittänyt siihen mitään liikettä/siirtymistä. Eli kun koira ottaa kontaktin ja istahtaa, siirryn sen sivulle (alkuun niin että koira on vasemmalla, oikea puoli seuraavaksi).Kehun ja palkkaan, yritän palkkausten välissä ehtiä laskea käteni rennoksi sivulle eli ettei se ole merkki koiralle asennosta. Muutama kehu ja palkka ja sitten lelu ja vapautus. Brunon hyvä puoli on tuo rauhallisuus eli alusta asti on malttanut muutaman sekunnin istua paikoillaan. Tämä on otettu nyt myös tavaksi ruokaa annettaessa eli koira istuu, korjaan oman asentoni, kehun, laitan kupin lattialle, kehun ja vapautan ruoalle. Tässä tulee jo hieman paikalla olon alkeitakin opetettua.

Pikkuhiljaa olen kokeillut myös siirtymistä eli muutama perusasentotreeni ja sitten askel eteenpäin. Odotan siirtyykö koira mukana ja vielä oikeaan asentoon. Nykyään siirtyy, mutta hieman vinoon vasemmalle puolelle eli jatkamme asennon vahvistamista. Tein harjoitusta myös seinän vieressä jolloin koiran oli helpompi tulla suoraan perusasentoon. Pari kertaa se meni sivusta ohi ja istui eteeni, ilmaisia haukullaan turhautumisensa kun palkkaa ei siitä tullut ja sitten siirtyi takakautta vasemmalle sivulle :) Eli hieman pitää jo uskaltaa testata tuota koiraa ettei jäädä junnaamaan paikoillemme.

Tästä on tarkoitus siis alkaa lisäämään kulmaa sivulle tuloon eli kun askel eteenpäin onnistuu niin sitten yläviistoon jne eli koira joutuu tekemään takapäällä töitä. Takapäätreeniä ollaan tehtykin erikseen eli pesuvadilla pyöritään jo kivasti. Jossain kohtaa päästään yhdistämään nämä kaksi treeniä. 

Perusasentoharjoittelua tuli mietittyä kovasti ennenkuin aloin sitä opettamaan. En halunnut tehdä sitä houkuttelemalla, siitä tavasta yritän kovasti päästä eroon. Siksipä kahlasin netin läpi erilaisia ohjeita perusasennon opettamiseen. Samalla tekniikalla opiskelin aikoinaan Doriksen kanssa eteentuloa ja se toimi silloin niin mikseipä nytkin. Aika näyttää miten käy :)