Tämä kirja nyt luennassa eli Morten Egtvedtin ja Cecilie Kosten kirjoittama Naksutinkoulutusta koirallesi. Olen tämän aikaisemminkin lukenut, mutta nyt tuli opintojen ensimmäiseksi tehtäväksi kirjoittaa tästä kirjasta lyhyt esittely.

Naksutinkoulutuksessa palkataan oikeasta käytöksestä, kannustetaan koiraa tarjoamaan käytöksiä itse eikä käytetä fyysistä rankaisua. Ainoa rankaisu mitä koira joutuu kokemaan on palkatta jääminen. Positiivisella vahvistamisella kouluttaminen ei tarkoita kaiken sallivaa kouluttamista eli toki ei-toivottuun käytökseen puututaan (lähinnä pyritään estämään se). Pääpaino on kuitenkin siinä, että annetaan koiran itse kokeilla ja ymmärtää miten kannattaa toimia.

Olen viimeaikoina paljon paininut näiden koulutusmetodiasioiden kanssa, olen kuitenkin niin alkutekijöissä näissä koulutusjutuissa. Olen yrittänyt tutustua mahdollisimman monipuolisesti kaikentyylisiin koulutusmuotoihin, osa niistä on vaikuttanut mielenkiintoisilta ja osa lähinnä huuhaalta. Olen tutustunut susiteorioihin, johtajuuteen, pakotteisiin jne. Mikään näistä ei kuitenkaan ole tuntunut sopivan omiin koiriin, omaan toimintaan. Osa noistakin toki toimii, muttei ehkä ihan niin hyvin kuin on ajatellut. Ja tosiaan jos itse olisi taitava ja kokenut koirankouluttaja niin varmasti metodin kuin metodin saisi toimimaan. Mutta kun on vaikeuksia sen oikea-aikaisen palkkaamisen kanssakin niin on ehkä turha lähteä rimpuilemaan muiden metodien kanssa :D

Tässä kirjassa perustellaan naksutinkoulutuksen (vai pitäisikö kirjoittaa operantin ehdollistamisen?) idea hyvin. Se perustelee myös sen miksei esimerkiksi houkuttelu toimi pitkällä tähtäimellä koulutusmuotona. Tämä erityisesti kiinnostaa minua, vanhaa houkuttelijaa ;) Olen nyt paininut Doriksen ja kontaktiongelman kanssa. Eli yleensä treeneissä kontakti on ok, mutta esimerkiksi kisatilanteessa se katoaa. Koira haahuilee, seuraa väljästi, vinottaa ja kenottaa. Etsii katsellaan jotain muuta kiinnostavaa. Ja mitä vanha houkuttelija tekee tässä vaiheessa, sortuu maanittelemaan koiraa "Katso nyt tänne, täällä on namia, seuraa, seuraa...." . Kirjan mukaan siis tahtomattani ja tietämättäni vahvistan sitä koiran haahuilua. Jos olisin hiljaa kun se haahuilee ja "lässyttäisin" kun se katsoo niin asia olisi parempi. Eli vastoin operantin ehdollistamisen periaatteita yritän korjata huonoa käytöstä enkä muista palkita oikeasta.

Toinen juttu on se etten ole riittävästi tehnyt pitempien tehtäväsarjojen toistoja koiralle eli se tietää ettei kisakentillä namia heru. Mitä AHAA-elämyksiä nämä ovatkaan olleet!! Aika perusjuttuja kun joku ne noin yksinkertaisesti ilmaisee, eikö?

Omien koirien kanssa tulee toimittua jokaisen kanssa eri tavalla. Dorista houkutellaan, Paavoa naksutellaan ja Carmen on siitä väliltä. Ehkä tämänkin asian tajuaminen on osa isompaa oppimisprosessia, asioita jotka pitää vaan kantapään kautta kokea. Nyt pitää vaan alkaa toimimaan tämän mukaisesti. Nähtäväksi jää opitaanko me vanhat koirat uusia temppuja ;)

Olen muuten unohtanut hehkuttaa, että Carmenista tuli vihdoinkin kennelliiton virallinen kaverikoira! Vuoden verran on siis harjoitteluja takana :) Tässäpä kuva ihanasta kaverikoirasta :)