Sellainen oli tänään :) Eli nyt on lomailtu pari viikkoa ja olen odottanut, että aikaa olisi sen verran että ehtisin tutustumaan Katiskan eli Jakke Lehtosen uuteen e-kirjaan koiran ravitsemuksesta. Tänään sen sitten ostin itselleni (osoitteesta www.katiska.info) ja kyllä kannatti! Jakella on hauska ja jotenkin maanläheinen tyyli kertoa asiat, vaikka selkeästi hän on tutkinut tätäkin ruokinta asiaa todella paljon ja tietää myös niitä nippelitietoja ruokinnan taustalta.

Itse olen raakaruokkinut koiriani nyt pari vuotta. Carmen oli välillä nappulalla,mutta siirtyi nyt keväällä takaisin raakaan. Aloitin varmaan jonkinmoisella BARF-sovelluksella eli pääpaino oli lihaisilla luilla. Aika nopeasti homma kyllä siirtyi enemmän tuon raakaruokinnan puolelle eli pääpaino sinne lihaan. Tämä aika mutu -tuntumalla tai ehkä enemmänkin tekemällä havaintoja koirien jätöksistä eli niistä kyllä huomaa milloin luuta on liikaa ;) Eli nykyään Doriksen ruuan perustana on sian jauheliha ja Carmenilla jauhettu lohi. Doris on ainoastaan herkkä naudalle eli muuten saa vaihtelevasti lohta, poroa, hevosta, lammasta,kananmunia, broilerin selkärankoja ja sian lihaisia luita, näitä noin kilon verran päivässä. Carmen on allerginen siipikarjalle, sialle ja naudalle. Eli Carmen saa lohen lisäksi pääasiassa hevosta ja lammasta, joskus poroa. Saatiinpa erä karitsan luitakin, hyvin nekin maistuivat. Carmen myös syö noin kilon verran päivässä. Molemmat saavat kerran viikossa sisäelimiä. Lisäravinteina olen antanut merilevää, nokkosta, ruusunmarjajauhetta ja erilaisia öljyjä (pellavansiemen, auringonkukka, rypsi). Kaikenmaailman aloeverat sun muut on myös tullu kokeiltua :)

Jaken kirjasta sain paljon vahvistusta jo olemassa oleville tavoilleni ruokkia. Olen myös langennut muutamaan "markkinointiansaan" eli jossain vaiheessa tuli syötettyä esimerkiksi paljon naudanmahaa koirille ;)  Kirjasta oivalsin myös maksan tärkeyden eli olen olettanut noiden syöttämieni sisäelinseosten olevan riittäviä, näin ei kuitenkaan ole. Kasviksia en ole syöttänyt pitkään aikaan, kasvissoseita tein alkuun blenderi kuumana :) Jaken mielestä näistä soseista saa vain enimmäkseen vettä ja hiukan kuituja eli aika turhia ne ovat koiralle. Kuituna annankin molemmille pellavansiemenrouhetta. Myös luun määrä on Jaken laskentataulukon mukaan vielä melko suuri, eli sitäkin voisi vähentää. Jätökset on kuitenkin olleet pääasiassa hyviä eli tämä mietintään. Kirja suositteli myös kokeilemaan kerran päivässä ruokintaa, tähän olisi hyvä siirtyä nyt kesäloman aikana.

Mielenkiintoinen kohta kirjassa oli myös kohta broilerituotannosta eli miten valmiit broiler"liha"-pötköt onkin pääasiassa nahkaa, rasvaa, rustoja ja luita. Tällainen huonosti sulava massa käyttäytyy koiran elimistössä hiilihydraattien tavoin ollen bakteereille hyvä kasvualusta. Jos koiran immuniteettijärjestelmä ei ole kunnossa niin tämä voi aiheuttaa esimerkiksi hiivan kasvua elimistössä. Tästä pätkästä tuli tuo Carmenin tilanne mieleen. Sen immuunijärjestelmä ei ainakaan ihan täysillä pelaa ja koira reagoi tosiaan broileriin tosi vahvasti. Mielenkiintoinen näkökulma tämäkin.

Kirjan mukana tuli tosiaan ruoan laskentataulukko eli siitä suurinpiirtein näkee mitä koira saa ja mitkä aineet jäävät vajaaksi. Omalla ruokintatyylilläni puutosta olisi ainakin E- ja D-vitamiinissa, magnesiumia, rautaa ja sinkkiäkin voisi saada enemmän. Eli joku lisäravinne olisi nyt tähän kohtaan tarpeen. Aptuksen Multidogia olen käyttänyt, mutta isoille koirille annostukset olivat 6mittaa päivässä eli jotain tujumpaa tavaraa pitäisi löytää. Ehkä jotain spesifisempää noille puutoskohdille myös.

Paljon tuli taas mietittävää! Onneksi omaan silmään molemmat tytöt näyttävät terveiltä eli pahasti en ruokinnassa ole pieleen mennyt :) Mutta ainahan voi parantaa kuitenkin ;)