Oikein hyvää Juhannusta kaikille :) Meidän juhannus menee, yllättäen, hyvinkin koiramaisissa merkeissä. Eli luultavasti illan päälle suuntaamme mökille, eli koirat pääsevät illaksi vapauteen ja mahdollisesti uimaankin :) Muutenkin on hienoo kun on kolmen päivän vapaat, ajattelin hieman treenailla noitten kanssa.

Kävin kesäkuun alussa rally-tokon koulutusohjaajakurssin Ylöjärvellä ja sieltä tarttui mukaan kyllä todella paljon eväitä omaan ja ryhmäläisten treenaamiseen. Doriksen kanssa käydään eteentulon vinous-ongelman kimppuun, vahvistetaan myös todella paljon sivulla pysymistä. Itsellä siintää jo voi-luokka mielessä eli olen vahvistellut jo oikeaa puoltakin. Ainakin lenkeillä toimii jo hyvin tuo "Pongo-metodi" eli hetken aikaa vaadin seuraamista ja palkkaan siitä todella reilusti, sitten vapautan koiran haistelemaan ja syömään ruohoa :D Taas pieni seuraamispätkä jne. Tämä on varmasti kokeneille koiraihmisille ihan perusjuttu, mutta jotenki tämä loksahti itselle vasta ihan vastikään kohdilleen. Mun ongelma on aina ollut tuo vapaa-käskyn puuttuminen treenatessa eli tokihan silloin koiran on hyvin vaikeaa tietää mitä siltä vaaditaan. Peiliin on siis katsominen tässäkin Doriksen haahuilu -ongelmassa. Mutta koko ajan opitaan lisää ja homma paranee. Ja samalla huomaa miten suhde koiraan paranee. Se ottaa hanakasti kontaktia, tekee mielellään mitä pyydetään. Ennen tuli kiukuteltua koiralle kun " se ei osannut", nyt tietää et suurin osa on omaa taitamattomuutta.

Pääsin myös kouluun!!! Eli syksyllä alotetaan Kemiössä Axxell Brusabyssa eläintenhoitaja ja -kouluttaja opintoja. Kyllä tämä niin suuri unelma on, että ihan hirvittää kun se alkaa toteutumaan! Eli vuodeksi pääsen pois muuntajatehtaasta ja tekemään sitä mistä tosissani tykkään. Katsotaan sitten mihin tie vie :)

Tässä tunnelmia viime juhannukselta :) Tämä jussi taitaa olla hieman viileämpi....

j7-normal.jpg