Meidän vuoden alku on mennyt sairastellessa. Eli suurinpiirtein samoihin aikoihin alettiin koirien kanssa yskimään :( Nyt koirat alkaa olemaan onneksi kunnossa, mutta pidetään vielä kahden viikon varoaikaa mikä kennelyskässä on. Pakkastakin on riittänyt täällä etelässä asti eli nämä molemmat yhdistettynä saadaan melko virkeitä sisäkoiria :D 

Alkuun piti koirien olla levossa, nyt onneksi on päästy jo metsäänkin. Oon yrittänyt keksiä paljon koulutusjuttuja koirille, samoin naminetsintää, hiukan on doboiltukin. Brunon kanssa on treenattu asentoja eli istu ja maahan menee jo kivasti, seisomisen kanssa ollaan vielä alkutaipaleella. Peruuttamista on laitettu käskyn alle, samoin oikean puolen perusasentoa. Sheippasin sille myös pyörähdyksen vasemmalle ja sitäkin on käskyn alle laitettu. Seuraamista on treenattu myös ihan sisätiloissa, peräti neljä askelta saadaan jo tiivistä seuraamista aikaan, viidennellä askeleella hiukan aukeaa asento. Rallyssahan tämä ei ole vakavaa, ei edes ykkösen vinous, mutta yritän nyt sen saada suoraksi jos vaikka muihinkin lajeihin piisais virtaa.

Kontakti Brunolla on hyvä! Tätä on treenattu paljon, tehdään yleensä treeniä peilin edessä eli koira perusasentoon ja mä katson koiraa peilin kautta ja lasken mielessäni sekuntteja. Vahvisteaikataulua olen tässä käyttänyt ajan määritykseen, että saan vaihtelua palkkaustiheyteen. Pyritään siis noin 30 sekunnin yhtäjaksoiseen ja palkattomaan kontaktiin näin aluksi. Pienin askelin kuitenkin :) Saas nähdä päästäänkö tälle vuodelle jo Brunon kanssa rally-kentille :)

Omat rallyn tuomariharjoittelut alkavat olemaan loppusuoralla, on ollut kyllä mukavaa ja jännää! Sain yhdessä kisassa palautetta vaikeista radoista, tarkoitus sinne radoille on toki jotain ideaakin suunnitella eikä vain vaikeita liikkeitä peräjälkeen. Mutta ne vaikeat liikkeet suorittaa on myös vaikea arvostella, siksi niitä on siellä radoilla oltava, yritän siis oppia niidenkin arvostelun. Yritän kuitenkin olla reilu ja monipuolinen ratojen suunnittelussa :) 

Loppukevennykseksi kuva Bruno-Ylermistä, joka on jo melkosen iso poika :)

BrunoYlermi.jpg