Avustajakoira Pongo läks kesän päätteeksi omalle oikealle hoitajalleen takaisin ja meidän perhe oli reilun viikon verran ilman aputassua. Sitten tuli puhelimeen viesti, että Pongon veli Paavo olisi hoitajan tarpeessa. Ja nyt Paavo on siis ollut meillä parisen viikkoa :) Hyvin on sujunut, Paavo on onneksi palliton eli ei tarvitse murehtia tyttöjen juoksuja. Ensimmäinen viikko meni tutustuessa, sitten Carmen jo lämpeni ja nyt on vetoleikit ja pikku painit jo ihan arkipäivää. Dorista ei kiinnosta :D Doris on muutenkin vanhemmiten tullut hiukan kärttyisäksi rouvaksi eli ei ole kovinkaan kiinnostunut muista koirista, ainakaan leikkimielessä. Paavon kanssa ollaan käyty pari kertaa keskustassa treenailemassa, koira on hyvin koulutettu eli mun on ollut helppo sen kans touhuta. Se on myös hyvin ahne eli sen myötä tekemisenintoa riittää :) Kun vaan saisi jälleen kerran oman toimintansa selkeäksi....

Doriksen kanssa käytiin Tahtitassujen järjestämällä koiratanssileirillä! Kaksi kurssia ollaan tosiaan Hanna Maineksen opissa käyty eli ihan perusteet on jotenkuten tiedossa. Kyselin sitten Hannalta, että voiko näin alokkaan kanssa tulla leirille ja hyvinhän me joukkoon mahduttiin :) Perjantaina oli Vappu Alatalon luento psyykkisestä valmentautumisesta koiratanssissa. Vapun luennolla olen aikaisemminkin ollut ja saanut paljon hyviä vinkkejä jännittämiseen ja treenaamiseen. Paras vinkki on ollut se, että pitää keskittyä positiiviseen! Eli vaikka kuinka menis treenit/kisat penkin alle ja parannettavaa löytyis niin jotain positiivista on aina myöskin tekemisessä. Tästä on ollut paljon apua itselle, olen myös tämän blogin lisäksi pitänyt treenipäiväkirjaa. Sieltä näkee hyvin sen millaisissa olosuhteissa, fiiliksessä jne on parasta treenata, näkee kehitettävät asiat ja myöskin ne asiat jotka jo hienosti osataan :)

Leirillä oli useita vaihtoehtoja oppitunneista mille sai osallistua, lauantaille meillä oli ensimmäisen koiratanssikoreografian suunnittelu. Meillä jonkinmoinen pohja jo onkin, mutta se on vielä pahasti kesken. Ja kuten kävi ilmi niin myös liian pitkä ja liian täynnä krääsää :D Eli sujuvasti olin yrittänyt tunkea kaikki osaamamme temput samaan esitykseen! Vinkiksi saatiin jättää jotain seuraavaan koreografiaankin ;) Itse olen printannut meidän biisin sanat ja kirjoitellut siihen viereen mahdollisia liikkeitä ja ajatuksia. Vinkiksi saatiin myös piirtää "kartta" kehästä eli kuinka siinä liikutaan, missä pitää milloinkin olla.

Muuta ei lauantaille ollut meille ohjelmassa, mutta seurattiin koko päivä muiden koulutuksia. Sunnuntaina päästiin kokeilemaan lajin tanssillista puolta eli kaikenlaisia askelia eteen, taakse ja sivulle :) Meillä oli myös Liisa Tikan pitämä tunti oikea-aikaisesta palkkauksesta, siitäkin sain vinkkiä omien käsiapujen häivyttämiseen. Viimeisenä vuorossa oli oivaltavat liikkeet. Meillä ei juurikaan oivallusta vielä ole, mutta paljon tuli ideoita tulevaisuutta varten. Esineen kiertämistä harjoiteltiin, josko sen saisi omaan esitykseen mukaan.

Kaikenkaikkiaan oikein mahtava viikonloppu! Asiaa tuli paljon eli pureksittavaa riittää pitkäksi aikaa. Majoituksetkin sujuivat hyvin eli oli oikein mukavat mökkikaverit meillä :) Laji on myös todella haastava sekä itselle että koiralle.